Libanon News - Historia

Libanon News - Historia



We are searching data for your request:

Forums and discussions:
Manuals and reference books:
Data from registers:
Wait the end of the search in all databases.
Upon completion, a link will appear to access the found materials.

LIBANON

Uutisissa

Libanonin ja Israelin raja saa vihdoin YK: n joukot


Libanonin uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat

Toinen Israelin hyökkäys tapahtui 6. kesäkuuta 1982 sen jälkeen, kun palestiinalaiset terroristit murhasivat Israelin suurlähettilään Lontoossa. PLO: n tukikohtana Libanonista tuli Israelin kohde. Lähes 7 000 palestiinalaista hajotettiin muihin arabivaltioihin. Väkivalta näytti päättyneen, kun 14. syyskuuta 34-vuotias presidentti Bashir Gemayel kuoli pommi, joka tuhosi hänen kristillisen falangistipuolueensa päämajan. Hänen murhansa jälkeen kristityt miliisimiehet surmasivat noin 1000 palestiinalaista Israelin hallitsemissa Sabra- ja Shatila-pakolaisleireissä, mutta Israel kiisti vastuunsa.

Pakolaisleirien joukkomurha sai aikaan monikansallisten rauhanturvajoukkojen paluun. Sen tehtävänä oli tukea Libanonin keskushallitusta, mutta pian se joutui vetäytymään Libanonin eri ryhmien välisestä taistelusta vallasta. Maa oli täynnä kaaosta ja epävakautta. Libanonissa oleskelunsa aikana kuoli 241 Yhdysvaltain merijalkaväkeä ja noin 60 ranskalaista sotilasta, joista suurin osa Yhdysvaltain merijalkaväen ja Ranskan armeijan yhdistysten itsemurhapommituksissa 23. lokakuuta 1983. Monikansalliset joukot vetäytyivät keväällä 1984. Vuonna 1985 Suurin osa Israelin joukkoista vetäytyi maasta, mutta Israel jätti joitakin joukkojaan puskurivyöhykettä pitkin Etelä -Libanonin rajalle, missä he osallistuivat jatkuvaan yhteenottoon palestiinalaisryhmien kanssa. Palestiinalainen terroristiryhmä Hizbollah tai? Jumalan puolue ,? muodostettiin 1980 -luvulla Israelin toisen Libanonin -hyökkäyksen aikana. Iran on rahoittanut Irania ja se on käynnistänyt iskuja Israelia vastaan ​​yli 20 vuoden ajan.

Heinäkuussa 1986 syyrialaiset tarkkailijat ottivat Beirutissa kantaa seuratakseen rauhansopimusta. Sopimus hajosi ja taistelu shiialaisten ja druusijoukkojen välillä Länsi -Beirutissa tuli niin intensiiviseksi, että Syyrian joukot mobilisoituvat helmikuussa 1987 tukahduttamalla miliisin vastarinnan. Vuonna 1991 allekirjoitettiin ystävyyssopimus Syyrian kanssa, mikä antoi Syyrialle vallan Libanonin ulkosuhteisiin. Vuoden 1991 alussa Libanonin hallitus sai Syyrian tukemana takaisin vallan etelään ja hajosi eri miliisit, mikä päättyi 16 vuotta kestäneeseen sisällissotaan, joka oli tuhonnut suuren osan Libanonin infrastruktuurista ja teollisuudesta.

Israelin hyökkäykset ja Syyrian sekaantuminen jatkuvat

Kesäkuussa 1999, juuri ennen kuin Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu jätti tehtävänsä, Israel pommitti Etelä -Libanonia, mikä on pahin hyökkäys maahan sitten vuoden 1996. .

Kesällä 2001 Syyria vetää lähes kaikki 25 000 sotilasta Beirutista ja sen lähialueilta. Noin 14 000 sotilasta jäi kuitenkin maaseudulle. Kun Israelin ja Palestiinan väkivalta jatkui vuonna 2002, Hizbollah alkoi jälleen rakentaa joukkojaan Libanonin ja Israelin rajalle.

Elokuussa 2004 Syyria muistutti voimakkaasti rautaisesta otteestaan ​​Libanoniin ja vaati, että Libanonin Syyrian-hyvä presidentti Mile Lahoud jatkaa virkaansa yli kuuden vuoden perustuslaillisen rajan. Huolimatta maan raivoista Libanonin parlamentti teki Syyrian tarjouksen ja salli Lahoudin palvella vielä kolme vuotta.

Syyrian miehitys päättyy, mutta Syyrian vaikutus jatkuu

YK: n turvallisuusneuvoston syyskuussa 2004 antamassa päätöslauselmassa vaadittiin Syyrian poistamaan joukot, jotka se oli sijoittanut Libanoniin viimeisten 28 vuoden aikana. Syyria vastasi siirtämällä noin 3000 sotilasta Beirutin läheisyydestä Itä -Libanoniin, mikä oli monien mielestä vain symbolinen ele. Tämän seurauksena pääministeri Rafik Hariri (1992? 1998, 2000? 2004), joka oli suurelta osin vastuussa Libanonin taloudellisesta uudestisyntymisestä viime vuosikymmenellä, erosi. 14. helmikuuta 2005 hänet kuoli autopommi. Monet epäilivät Syyriaa osallisuudesta ja laajoista mielenosoituksista, jotka vaativat Syyrian vetäytymistä maasta. Sunni-muslimi-, kristitty- ja druusupuolueiden kahden viikon mielenosoitusten jälkeen Syyrian-puolueen pääministeri Omar Karami erosi 28. helmikuuta. Useita päiviä myöhemmin Syyria antoi epämääräisen lupauksen vetää joukkonsa, mutta ei ilmoittanut aikataulua. Maaliskuun 8. päivänä Hizbollah-järjestö sponsoroi massiivisen Syyria-mielenosoituksen, joka koostui pääasiassa shiioista. Sadat tuhannet kokoontuivat kiittämään Syyriaa Libanonin osallistumisesta. Syyriaa tukevat mielenosoitukset johtivat siihen, että presidentti Lahoud nimitti Karamin uudelleen pääministeriksi 9. maaliskuuta. Mutta sen jälkeen seurasi Syyrian vastainen protesti, joka on kaksinkertainen Hizbollahin mielenosoitukseen verrattuna. Maaliskuun puolivälissä Syyria vetäytyi 4 000 sotilasta ja sijoitti loput 10 000 Syyrian rajalla sijaitsevaan Libanonin Bekaa-laaksoon. Huhtikuussa Omar Karami erosi toisen kerran epäonnistuttuaan hallituksen muodostamisesta. Libanonin uusi pääministeri Najib Mikati, kompromissiehdokas Syyrian puolesta ja Syyrian vastaisten ryhmien välillä, ilmoitti, että uudet vaalit pidetään toukokuussa. 26. huhtikuuta, 29 vuoden miehityksen jälkeen, Syyria vetää kaikki joukkonsa.

Toukokuussa ja kesäkuussa 2005 Syyriassa järjestettiin neljä parlamenttivaalikierrosta. Syyrian vastainen liitto, jota johtaa Saad al-Hariri, 35-vuotias poika, murhattu entinen pääministeri Rafik Hariri, voitti 72 paikkaa 128 paikasta. Entinen valtiovarainministeri Fouad Siniora, joka oli läheisessä yhteydessä Haririin, tuli pääministeriksi.

Syyskuun 1. päivänä neljä syytettiin Rafik Haririn murhasta. Libanonin republikaanikaartin komentaja, entinen yleisen turvallisuuden päällikkö, entinen Libanonin poliisin päällikkö ja entinen sotilastiedustelupäällikkö syytettiin helmikuun 2008 murhasta. YK julkaisi 20. lokakuuta raportin, jonka mukaan Syyrian ja Libanonin tiedustelupalvelut, mukaan lukien Syyrian armeijan tiedustelupäällikkö Asef Shawkat, järjesti murhan huolellisesti, mukaan lukien Syyrian presidentin Bashar Assadin vävy.

Epäonnistunut Israelin hyökkäys lisää Hizbollahin valtaa

12. heinäkuuta 2006 Hizbollahin taistelijat saapuivat Israeliin ja ottivat kiinni kaksi israelilaista sotilasta. Vastauksena Israel käynnisti suuren sotilaallisen hyökkäyksen pommittamalla Libanonin lentokenttää ja muita tärkeitä infrastruktuureja sekä osia Etelä -Libanonia. Sheik Hassan Nasrallahin johtama Hizbollah kosti laukaisemalla satoja raketteja ja ohjuksia Israeliin (Iran toimittaa Hizbollahille aseita, jotka kuljetetaan Syyrian kautta). Viikon taistelujen jälkeen Israel teki selväksi, että sen hyökkäys Libanonissa jatkuu, kunnes Hizbollah saatetaan päätökseen. Vaikka suuri osa kansainvälisestä yhteisöstä vaati tulitaukoa, Yhdysvallat kannatti Israelin suunnitelmaa jatkaa taisteluja, kunnes Hizbollah hävisi sotilaallisen voimansa. kuin odotettiin). 14. elokuuta YK: n neuvottelema tulitauko tuli voimaan. YK aikoo lähettää 15 000 jäsenen rauhanturvajoukot. Noin 1150 libanonilaista, enimmäkseen siviilejä, ja 150 israelilaista, enimmäkseen sotilaita, kuoli 34 päivän taistelussa. Yli 400 000 libanonilaista pakotettiin kotoaan. Lähes välittömästi Hizbollah aloitti jälleenrakennustöiden järjestämisen ja taloudellisen tuen jakamisen perheille, jotka olivat menettäneet kodin.

Marraskuussa teollisuusministeri ja tunnetun maroniittikristillisen poliittisen dynastian jäsen Pierre Gemayel murhattiin, viides Syyrian vastainen johtaja, joka on kuollut Rafik Haririn kuoleman jälkeen helmikuussa 2005. Hallitusta kannattavat mielenosoittajat syyttivät Syyriaa. ja sen Libanonin liittolaiset, ja järjestivät suuria mielenosoituksia murhan jälkeen. Näitä mielenosoituksia seurasi sitten vielä suurempia ja kestävämpiä mielenosoituksia Hizbollahin kannattajilta. Joulukuun 1. päivästä lähtien kymmenet tuhannet mielenosoittajat, joita johtaa Hizbollahin johtaja Sheik Hassan Nasrallah, miehittivät Beirutin keskustan ja vaativat länsimaiden koalitiohallituksen eroamista.

Noin 60 ihmistä kuoli toukokuussa 2007 hallituksen joukkojen ja islamilaisen taisteluryhmän Fatah al-Islam jäsenten välisissä taisteluissa, jotka sijaitsevat palestiinalaispakolaisleirillä lähellä Tripolia Libanonissa. Ryhmä on filosofialtaan samanlainen kuin al-Qaida.

Terrorismi Libanonissa johtaa ongelmalliseen hallitukseen

Kesäkuussa 2007 Syyrian vastainen parlamentin jäsen Walid Eido kuoli pommi-iskussa Beirutissa. Syyskuussa 2007 toinen Syyrian vastainen lainsäätäjä, Antoine Ghanem kristillisestä Phalange-puolueesta, joka kuuluu hallitukseen, murhattiin. Näitä murhia seurasi joulukuussa kenraali Franois al-Hajj, joka oli ylivoimainen kenraali, joka oli valmis seuraamaan armeijan päällikkö kenraali Michel Suleimania.

Syyskuussa 2007 Hizbollahin lainsäätäjät boikotoivat parlamentin istuntoa, jossa lainsäätäjien oli määrä äänestää uudesta presidentistä. Hizbollah -ryhmä oli halunnut, että hallituskoalitio esittää kompromissiehdokkaan. Parlamentti keskeytti istunnon ja järjesti vaalit. Pääministeri Fouad Sinioran johtama väliaikainen hallitus otti virkaansa 24. marraskuuta presidentti Mile Lahoudin toimikauden päättyessä ja parlamentti lykkää neljättä kertaa hänen seuraajansa äänestystä.

Hizbollah joustaa lihaksiaan ja saa suuremman panoksen hallituksessa

Jännitys Libanonissa saavutti huippunsa helmikuussa 2008 Hizbollahin ylimmän sotilaskomentajan Imad Mugniyahin murhan jälkeen. Hän kuoli autopommituksessa Damaskoksessa, Syyriassa. Mugniyahin uskotaan järjestäneen useita pommituksia ja sieppauksia 1980- ja 1990 -luvuilla, ja hän oli yksi Amerikan halutuimmista miehistä, jonka hintalappu oli 25 miljoonaa dollaria. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah, joka syytti Israelia murhan järjestämisestä, vaati "avointa sotaa" Israelia vastaan.

Lahjoihin perustuva väkivalta shiia -armeijan Hizbollahin ja sunnien välillä puhkesi toukokuussa. Taistelut alkoivat, kun hallitus sanoi sulkevansa Hizbollahin ylläpitämän tietoliikenneverkon, kutsuen sitä laittomaksi ja yrittäen erottaa Hezbollahin tukeman lentoaseman turvapäällikön. Hizbollahin jäsenet ottivat haltuunsa Beirutin länsirannan suuret alueet, pakottivat hallituksen tukeman televisioaseman pois päältä ja polttivat hallitukselle uskollisen sanomalehden toimistot. Hallitus syytti Hizbollahia aseellisesta vallankaappauksesta. Viikon kestäneen väkivallan jälkeen, jossa kuoli 65 ihmistä, hallitus peruutti suunnitelmansa, jotka koskivat sekä tietoliikenneverkkoa että lentokentän turvallisuuspäällikköä. Vastineeksi Hizbollah suostui purkamaan esteitä, jotka olivat halvaantaneet Beirutin lentokentän. Hallituksen myönnytyksiä pidettiin Hizbollahin suurena voitona.

Useiden päivien neuvottelujen jälkeen Hizbollah ja hallitus pääsivät sopimukseen, jossa Hizbollah vetäytyi Beirutista. Vastineeksi hallitus sopi, että parlamentti äänestää presidentti kenraali Michel Suleimanin valitsemisesta, Libanonin armeijan komentaja muodostaa uuden hallituksen, joka antaa Hizbollahille ja muille opposition jäsenille veto -oikeuden ja jatkaa uuden vaalilain hyväksymistä. Eduskunta valitsi Suleimanin presidentiksi. Häntä pidetään puolueettomana hahmona, ja hänen valintansa päättyi 18 kuukautta kestäneeseen poliittiseen ahdinkoon. Pääministeri Siniora perusti heinäkuussa 30-jäsenisen hallituksen, jossa oppositiossa oli 11 paikkaa.

Libanon ja Israel osallistuivat vankienvaihtoon heinäkuussa. Israel vapautti viisi libanonilaista vankia, mukaan lukien Samir Kuntar, joka tappoi israelilaisen poliisin, miehen ja hänen nuoren tyttärensä vuonna 1979. Libanon puolestaan ​​palautti Israelille kahden sotilaan ruumiin, jotka vangittiin vuoden 2006 rajatylittävillä hyökkäyksillä Israel.

Suleiman tapasi Syyrian presidentin Bashar al-Assadin lokakuussa 2008, ja molemmat sopivat, että Libanon ja Syyria muodostavat täydet diplomaattisuhteet ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun molemmat maat itsenäistyivät Ranskasta vuonna 1943.

Länsimainen koalitio säilyttää enemmistönsä parlamentissa

Haagissa perustettiin 1. maaliskuuta 2009 kansainvälinen tuomioistuin tutkimaan entisen pääministerin Rafik Haririn murhaa vuonna 2005. Liike synnytti toivoa, että asiassa on edistytty. Kuitenkin toukokuussa tuomioistuin vapautti neljä murhasta kiinni ollutta Syyrian-puolta kenraalia väittäen, ettei sillä ollut todisteita heidän tuomitsemiseksi.

Kesäkuussa 2009 pidetyissä parlamenttivaaleissa 14. maaliskuuta koalitio, jota johti Saad Hariri, tapetun entisen pääministerin poika, säilytti enemmistönsä parlamentissa ottamalla 71 paikkaa 128 paikasta. Hizbollahin johtama 8. maaliskuuta koalitio sai 57 paikkaa. Lähes viiden kuukauden neuvottelujen jälkeen opposition kanssa Hariri kokosi vihdoin 30-jäsenisen kansallisen yhtenäisyyden hallituksen marraskuussa. Hänen liittoumansa sai 15 hallituksen virkaa, Hizbollah ja sen liittolaiset 10, ja presidentti Suleiman valitsi loput viisi.

Libanonin hallitus hajosi tammikuussa 2011, kun Hizbollahin ministerit erosivat kabinetista vastustaakseen pääministeri Haririn kieltäytymistä hylkäämästä YK: n tuomioistuinta, joka tutki hänen isänsä Rafik Haririn murhaa vuonna 2005. Tuomioistuin julkaisi sinetöidyn syytteen tuomarille, johon odotetaan kuuluvan Hizbollahin jäseniä. Itse asiassa Hizbollah sanoi, että sen jäsenet olivat mukana syytteessä, mutta kielsivät edelleen vastuunsa Haririn murhasta. Kaksi viikkoa hallituksen romahtamisen jälkeen Hizbollah sai parlamentissa riittävän tuen uuden hallituksen muodostamiseksi ja miljardööri -liikemies Najib Mikati pääministerinä. Sunni ja entinen pääministeri Mikati sanoi, että vaikka hän tukee Hizbollahia, hän hallitsee itsenäisenä. Viiden kuukauden neuvottelujen jälkeen Mikati kokosi kesäkuussa kabinetin, jossa 16 paikkaa 30: sta siirtyi Hizbollahille ja sen liittolaisille. Suurin syy viivästymiseen oli opposition vaatimus, että hallitus noudattaa tuomioistuimen suosituksia Hizbollah oli kieltäytynyt noudattamasta niitä. Hallitus kuitenkin suostui tekemään yhteistyötä tuomioistuimen kanssa niin kauan kuin maan vakaus ei ole vaarassa. Myöhemmin kuussa tuomioistuin antoi pidätysmääräykset neljästä Hizbollahin korkean tason jäsenestä Haririn ja 21 muun murhan yhteydessä. Hizbollah kieltäytyi luovuttamasta epäiltyjä viranomaisille.

Libanon vedettiin sotaan Syyriassa

Kun hallituksen vastaiset mielenosoitukset puhkesivat Syyriassa vuoden 2011 alussa, pääministeri Mikati ilmoitti aikovansa irrottautua Syyriasta välttääkseen vetäytymisen konfliktiin. Politiikka oli suurelta osin voimassa toukokuuhun 2012 saakka, jolloin Libanonissa puhkesi taistelu Assadin puolesta ja vastaan. Hizbollah tukee presidentti Bashar Assadia, kun taas useimmat sunnilaisryhmät haluavat nähdä hänet syrjäytettynä. Jännitteet lisääntyivät elokuussa shiittien ja sunnien ryhmien välisen lahkolaisen, rajat ylittävän sieppauksen aikana. Sitten 19. lokakuuta tiedustelupäällikkö Brig. Kenraali Wissam al-Hassan, Syyrian vihollinen, joka oli surmatun pääministerin Rafik Haririn liittolainen, kuoli pommi-iskussa Beirutissa. Hassan oli liikkeellepaneva voima Libanonin entisen tiedotusministerin Michel Samahan pidättämisessä, jolla oli läheiset suhteet Syyriaan syytettynä hyökkäyksistä ja sunnien murhista Libanonissa. Monet ihmiset epäilevät, että Samaha otti vastaan ​​tilauksia Assadilta, joka yritti horjuttaa aluetta lietsomalla lahkolaista väkivaltaa Libanonissa.

Pääministeri Mikati eroaa

Pääministeri Najib Mikati erosi 22. maaliskuuta 2013 vastalauseena siitä, että parlamentti ei ole sopinut tulevista vaaleista. Mikati oli myös tyytymätön kabinetin kieltäytymiseen harkitsemasta poliisipäällikön toimikauden jatkamista. Tammam Salamia pyydettiin muodostamaan hallitus huhtikuussa 2013. Kymmenen kuukauden neuvottelujen jälkeen Salam perusti hallituksen, jota edustavat tasavertaisesti Syyria-myönteisen, Hizbollahin johtaman 8. maaliskuuta koalition ja länsimaiden tukeman 14. maaliskuuta -ryhmän jäsenet Saad Haririn johdolla. . Salam aloitti pääministerinä helmikuussa 2014. Salam toimi aikaisemmin kulttuuriministerinä vuosina 2008–2009.

Sisällissota Syyriassa levisi Libanoniin

Toukokuussa 2013 Syyrian sisällissota levisi Libanoniin lähinnä Hizbollahin lisääntyneen osallistumisen vuoksi. 25. toukokuuta 2013 Hizbollah ja Syyrian joukot pommittivat kapinallisten hallitsemaa Al-Qusayrin kaupunkia Syyrian Homsin maakunnassa. Kymmeniä tapettiin. Seuraavana päivänä Beirutiin osui useita raketteja, jotka iskivät lähinnä shiialaisten lähiöihin, myös Hizbollahin linnoituksiin. Euroopan unioni kumosi Syyrian kapinallisten aseistuskiellon 27. toukokuuta 2013.

Taistelut puhkesivat myös Tripolissa toukokuun lopussa 2013. Taistelut käytiin sunnien ja alazveettien, Hizbollahin liittolaisten, välillä. Taistelut kahden miliisin välillä olivat niin voimakkaita, että koulut ja yritykset Tripolissa suljettiin viikoksi. Ainakin 24 ihmistä kuoli. Lahjoihin perustuva väkivalta puhkesi jälleen kesäkuussa, kun aseistettu, ääriliikkeiden sunni -ryhmä Sheikh Ahmed Assirin johdolla hyökkäsi armeijan tarkistuspisteeseen Sidonissa. Hizbollahin tukemat hallituksen joukot kostoivat. Taisteluissa kuoli noin 35 ihmistä.

Parlamentti äänesti 31. toukokuuta 2013 Libanonin vaalien lykkäämisestä vähintään 17 kuukaudeksi vedoten epävakauteen uudesta vaalilaista ja maan huonontuneeseen turvallisuuteen Syyrian kriisin leviämisen myötä Libanoniin. Parlamentin vaalien piti tapahtua 16. kesäkuuta 2013. Se oli ensimmäinen kerta, kun vaalit viivästyivät sen jälkeen, kun Libanonin sisällissota päättyi vuonna 1990. Kansallinen yhtenäisyyshallitus perustettiin helmikuussa 2014, ja se päättyi 10 kuukauden umpikujasta valtakamppailu Hizbollahin ja sunnien johtamien lohkojen välillä. Tammam Salam astui pääministeriksi. Hän mainitsi ensisijaisiksi tavoitteikseen turvallisuuden parantamisen ja Syyrian pakolaisten käsittelyn.

Euroopan unioni julisti Hezbollahin armeijan siiven terroristijärjestöksi heinäkuussa 2013. Toimenpide tekee eurooppalaisista laitonta lähettää rahaa tai aseita Hizbollahille ja jäädyttää ryhmän jäsenten hallussa olevat varat Euroopan unionissa. Yhdysvallat on pitänyt Hizbollahia pitkään terroristijärjestönä.

Kaksinkertainen itsemurhaisku Iranin Beirutin suurlähetystön ulkopuolella tappoi ainakin 23 ihmistä marraskuussa 2013. Al -Qaidan tytäryhtiö Abdullah Azzam Brigades ottaa vastuun hyökkäyksestä, jota pidetään kostona Iranin tuesta Hizbollahille ja Syyrian hallitukselle. .

Entinen Libanonin valtiovarainministeri ja Yhdysvaltain suurlähettiläs Muhammad Shatah kuoli autopommin ja seitsemän muun kanssa Beirutissa joulukuussa 2013. Shatah oli johtava sunni ja hänen kuolemansa yhdessä Syyrian kriisin kanssa on lisännyt olemassa olevia jännitteitä. Libanonin uskonnollisissa yhteisöissä noin kolmannes väestöstä on sunnimuslimeja, kolmas shiia ja kolmas kristitty.

Huhtikuuhun 2014 mennessä yli miljoona syyrialaista pakolaista oli saapunut Libanoniin, mikä merkitsi 4 miljoonan maan taloudellista taakkaa.

18. tammikuuta 2015 yksi iranilainen kenraali ja kuusi Hizbollah -hävittäjää kuolivat Israelin ilmaiskussa Golanin kukkuloiden Syyrian alueella. Hyökkäyksen jälkeen Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah uhkasi kostoa. Kymmenen päivää myöhemmin Hizbollah ampui panssarintorjuntaohjuksia Israelin miehittämälle alueelle Libanonin rajalla ja tappoi kaksi israelilaista sotilasta. Israelin joukot vastasivat maa- ja ilmaiskuihin useisiin Etelä -Libanonin kyliin. Vaihto oli pahin taistelu Hizbollahin ja Israelin välillä vuoden 2006 kuukauden sodan jälkeen. Hyökkäyksistä huolimatta molemmat osapuolet ilmoittivat olevansa kiinnostuneita osallistumaan meneillään olevaan konfliktiin.


Pitkä aika tulossa

Keskuspankki oli vuosien ajan lainannut yksityisiltä pankeilta ylläpitääkseen kiinteän 1507 Libanonin liiran kurssin Yhdysvaltain dollariin. Tämä piti tuonnin hinnat alhaisina. Yksityisten pankkien lainat olivat tosiasiallisesti peräisin tavallisten libanonilaisten talletuksista, joita oli kannustettu tallettamaan rahansa lupauksilla jopa 15 prosentin koroista.

Tämä kallis 30 vuoden keinotekoinen dollarin sidonta toi korttitalon romahtamaan, kun luottamus heikkeni vuosien varrella, korruptio kasvoi, diasporan rahalähetykset supistuivat ja Saudi-Arabian tuki hidastui.

Lopulta hallituksella, pankeilla - ja ihmisillä - oli rahat lopussa.

Hieman yli kuukaudessa valuutta on menettänyt 60 prosenttia arvostaan. Kekhia ei ole löytänyt työtä kahdeksaan kuukauteen.

Hän ansaitsi 25 000 (16,50 dollaria) ja 50000 liiraa (33,17 dollaria) päivässä. Nykyään sen arvo olisi vain 2,70–5,55 dollaria.

Ruokainflaatio on saavuttanut lähes 200 prosenttia. Monien tavaroiden hinnat supermarketissa ovat kolminkertaistuneet.

"Meillä oli tapana syödä tällä rahalla", Kekhia sanoi. "Nyt ei ole ruokaa. Ei töitä. Ei lääkitystä. ”

Nykyään, kun kilon (2,2 kilon) lihahinta on 33 dollaria, edes armeija ei enää anna sitä sotilaille.

Varallisuuserot ilmenivät ennen kriisiä. Urheiluautot vetäytyivät Beirutin ympärillä turisteja täynnä olevilla alueilla.

Samaan aikaan Maailmanpankki arvioi, että jokainen toinen Libanonin 6 miljoonan väestön asuu köyhyysrajan alapuolella tämän vuoden loppuun mennessä. Elintarviketurva-asiantuntijat arvioivat nyt, että kolme neljäsosaa väestöstä käyttää ruoan monisteita vuoden loppuun mennessä.

Palkat ovat arvottomia ja vuosikymmenien säästöt ovat kadonneet. Keskituloiset, jotka muodostavat suurimman osan väestöstä, ovat köyhtyneet.

Facebook on täynnä ihmisiä, jotka yrittävät vaihtaa vaatteita, huonekaluja ja muita tavaroita saadakseen vauvanruokaa, ruokaöljyä ja muita perusasioita.


Aikajana: Libanon

1. syyskuuta - Suur -Libanonin osavaltio perustettiin sen jälkeen, kun Kansainliitto antoi Ranskalle mandaatin Libanonille ja Syyrialle.

Suur -Libanoniin kuuluu entinen autonominen Libanonin vuori - historiallisesti maroniittikristittyjen ja druusemuslimien linnake - sekä Pohjois -Libanonin, Etelä -Libanonin ja Bekaan Syyrian maakunnat.

Perusteellisesti

ANALYYSI
Taistelu äänistä
Libanonin ja Syyrian suhteet
Poliittiset dynastiat
Palestiinalaiset pakolaiset

TAUSTA

Vaalijärjestelmä
Maaprofiili
Maa -aikajana

VIDEOSSA
/> Video: Arabikatu
/> Video: perheyritys

INTERACT
/> Sinun näkemyksesi
/> Mediaasi

Britannialla on Palestiinan mandaatti.

23. toukokuuta - Libanonin tasavalta julistettiin sen jälkeen, kun Libanonin edustajisto hyväksyi perustuslain.

Kansallinen väestönlaskenta järjestetään - ainoa virallinen väestönlaskenta Libanonin historiassa. Se osoittaa, että maroniittikristittyyhteisö on suurin lahkoyhteisö, ja sunni-muslimit ovat seuraavaksi suurimmat, sitten shiiamuslimit. Kreikan ortodoksit ovat neljänneksi suurimpia ja druusi-muslimit viidenneksi suurimmat.

Ranskan Vichyn hallitus ottaa Libanonin haltuunsa.

Vapaat ranskalaiset ja brittiläiset joukot hyökkäävät Libanoniin, ja Beirut vangittiin Vichyn joukkoilta. Ranska lupaa myöntää Libanonille itsenäisyyden.

Vuoden 1932 väestönlaskennan lukuja käytetään määrittämään paikkojen jakautuminen edustajainhuoneessa suhteessa kuuteen maroniittikristittyyn ja viiteen muslimiin.

Myös korkeimmat poliittiset tehtävät jaetaan lahkoihin. Presidentin tulee olla maroniittikristitty, pääministerin sunni -muslimi ja talon puhujan shiiamuslimi.

Marras-joulukuu-Vapaat ranskalaiset joukot pitävät Libanonin hallituksen jäseniä sen jälkeen, kun he ovat julistaneet toimikautensa päättyvän. Ne julkaistaan ​​22. marraskuuta, joka tunnetaan myöhemmin itsenäisyyspäivänä.

1. tammikuuta - Ranska siirtää vallan Libanonin hallitukselle.

Israelin valtio on luotu. Israelin ja Palestiinan välinen sota johtaa tuhansien palestiinalaisten pakoon Libanoniin ja Jordaniaan.

Libanonin presidentti Camille Chamoun hyväksyy Eisenhowerin opin. Tämä oppi tarjoaa Yhdysvaltain taloudellista ja sotilaallista apua maille pyrkien vastustamaan Neuvostoliiton maailmanlaajuista vaikutusvaltaa.

Muslimit kokoontuvat Egyptin presidentin Gamal Abdel Nasserin yleisarabi-puheluihin.

14. heinäkuuta - Libanonin presidentti Camille Chamoun pyytää Yhdysvaltoja lähettämään joukkoja.

15. heinäkuuta-Yhdysvaltain merijalkaväki laskeutui Beirutiin palauttaakseen Libanonin hallituksen auktoriteetin.

Vuonna 2004 kuollut Yasser Arafat muutti PLO: n päämajan Beirutiin vuonna 1970 [AFP]

28. joulukuuta - Israel käynnisti ilmahyökkäyksen Beirutin lentokentälle vastauksena Palestiinan vapautuksen kansanrintaman (PFLP) hyökkäykseen israelilaiseen koneeseen Ateenassa. Kolmetoista siviili -ilma -alusta tuhoutuu.

Marraskuu-Israelin armeijan ylipäällikkö Emile Bustani ja Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) puheenjohtaja Yasser Arafat allekirjoittivat Kairossa sopimuksen, jonka tarkoituksena on estää palestiinalaisia ​​taistelijoita käynnistämästä operaatioita Libanonista.

PLO perustaa pääkonttorinsa Beirutiin ajettuaan pois Jordaniasta. PLO -hyökkäykset Etelä -Libanonista lisääntyvät.

10. huhtikuuta - Israel käynnisti komentohyökkäyksen Beirutiin. Kolme palestiinalaista johtajaa tapetaan.

11. huhtikuuta - Libanonin hallitus eroaa.

13. huhtikuuta-Christian Phalange -taistelijat väijyttävät bussin Ain-al-Rumannahissa, Beirutissa, tappamalla 27 matkustajaa. Suurin osa kuolleista on palestiinalaisia. Phalangistit väittävät, että palestiinalaiset taistelijat olivat aiemmin hyökänneet saman alueen kirkkoon. Väijytystä pidetään yleensä kipinänä, joka sytytti Libanonin sisällissodan.

Joulukuu - Tapahtumassa, jota myöhemmin kutsuttiin mustaksi lauantaiksi, neljä kristittyä löydetään kuolleina Itä -Beirutista. Phalange -miliisin johtaja Bashir Gemayel määrää kostotoimet. Noin 40 muslimimiestä pysäytetään kristillisillä esteillä ja murhataan. Muslimijoukot kostavat samalla tavalla. Päivän loppuun mennessä noin 300 muslimia ja 300 kristittyä on murhattu.

Sisällissota voimistuu. Kristityt tappavat palestiinalaisia ​​siviilejä Karantinassa ja Tel el-Zaatarissa, kun taas palestiinalaiset tappavat kristittyjä Damourissa.

Kesäkuu - Libanonin presidentti Suleiman Franjieh pyytää Syyriaa puuttumaan sotaan. Kun muslimien vasemmistoliitto Libanonissa saa voiton taistelussa, Syyrian presidentti Hafez al-Assad käskee joukkoja Libanoniin.

Syyrian joukot miehittävät maan paitsi eteläosan.

Lokakuu - Arabien huippukokousten jälkeen sovitaan tulitauosta. Tulitauon ylläpitämiseksi perustetaan pääasiassa Syyrian arabien pelottavat joukot (ADF).

14. maaliskuuta - Israel hyökkää Libanoniin sen jälkeen, kun PLO -taistelijat aloittavat hyökkäyksen sen alueelle. Israelin joukot työntyvät jopa Litani-joelle, noin 40 kilometriä Israelin ja Libanonin rajalta pohjoiseen.

19. maaliskuuta - YK: n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 425 hyväksyttiin. Se kehottaa Israelia vetäytymään kaikelta Libanonin alueelta ja perustaa Yhdistyneiden Kansakuntien väliaikaiset joukot Libanoniin (Unifil) valvomaan vetäytymistä. Unifil on myös vastuussa rauhan palauttamisesta ja Libanonin hallituksen auktoriteetista Etelä -Libanonissa.

Sen sijaan, että Israel antaisi Etelä-Libanonin Unifilille, Israel siirtää maan hallinnan välitysarmeijalleen, kristillistä puolustavalle Etelä-Libanonin armeijalle (SLA).

Taistelut Israelin, Israelin tukemien taistelijoiden ja PLO: n välillä jatkuvat Etelä-Libanonissa.

1982

6. kesäkuuta - Israelin armeija käynnistää operaation Peace for Galilee Invasion vastauksena Israelin Lontoon -suurlähettilään salamurhayritykseen.

Seuraavien viikkojen aikana Israelin joukot hyökkäävät Syyrian joukkoja vastaan ​​Libanonin itäisessä Bekaa -laaksossa ja ympäröivät muslimien länsi -Beirutia. Israel vaatii PLO -taistelijoita ja syyrialaisia ​​poistumaan Beirutista.

Syyskuu-PLO-joukot evakuoivat Libanonin Yhdysvaltojen, Ranskan ja Italian joukkojen valvonnassa. Järjestön johtaja Yasser Arafat lähtee Beirutista Tunisiaan.

Noin 800 pakolaista kuoli vuoden 1982 Sabran ja Shatilan joukkomurhan aikana

14. syyskuuta-Christian Phalange -joukkojen johtaja ja Libanonin valittu presidentti Bashir Gemayel murhattiin.

15. syyskuuta - Israelin joukot miehittivät länsi -Beirutin.

16.-18. syyskuuta-Gemayelin murhasta kostona falangistiryhmä surmaa satoja palestiinalaisia ​​Sabra- ja Shatila-pakolaisleireillä Beirutin lounaisosassa.

21. syyskuuta - Bashir Gemayelin vanhempi veli Amin Gemayel valittiin presidentiksi.

24. syyskuuta-Libanonin pyytämä Yhdysvaltojen, Ranskan ja Italian monikansallinen joukko saapui Beirutiin.

18. huhtikuuta-Itsemurhapommittaja räjäyttää räjähteillä kuorma-auton, joka ajaa Yhdysvaltain suurlähetystöön Beirutin rannalla. 63 ihmistä kuolee ja yli 100 loukkaantuu. Islamic Jihad ottaa vastuun.

17. toukokuuta - Israel ja Libanon allekirjoittavat rauhansopimuksen Naquorassa sillä ehdolla, että Israel vetäytyy Libanonista.

Syyskuu - Yhdysvaltain sota -alukset ampuvat Beirutin muslimialueita Amin Gemayelin hallituksen tukemiseksi.

23. lokakuuta-Vähintään 241 Yhdysvaltain merijalkaväkeä ja 58 ranskalaista laskuvarjohyökkääjää kuoli islamilaisen jihadin itsemurha-kuorma-autopommi-iskussa Beirutin Yhdysvaltain merijalkaväen tukikohtaan.

Monikansalliset joukot lähtevät Beirutista Libanonin hallituksen kaatumisen jälkeen.

Useita länsimaalaisia ​​siepattiin Beirutissa, mukaan lukien Yhdysvaltain keskushallintoyksikön (CIA) asemapäällikkö William Buckley.

Useimmat Israelin joukot vetäytyvät 6. kesäkuuta mennessä. Jotkut Israelin joukot tukevat edelleen SLA -välityspalvelua.

SLA ylläpitää ns. Turvavyöhykettä Etelä-Libanonissa.

19. toukokuuta-Shia-miliisiryhmä Afwaj al-Muqawama al-Lubnaniya (Amal) alkaa ampua palestiinalaispakolaisia ​​Etelä-Beirutissa.

16. kesäkuuta - Kaksi väitettyä Shia -asejärjestön Hezbollahin jäsentä kaappaa matkustajalentokoneen. Kaappaajat vaativat shiiamuslimien vapauttamista Israelin vankiloista. Syyrian sovittelu ratkaisee kriisin.

Useita muita länsimaalaisia, kuten Terry Anderson, Associated Press -uutistoimiston toimittaja, takavarikoidaan.

Amal jatkaa hyökkäyksiä palestiinalaisleireille. Länsimaalaisten sieppaukset jatkuvat.

Tammikuu - Terry Waite, Canterburyn arkkipiispan erityislähettiläs, katoaa Beirutin länsiosassa etsien muiden länsimaisten panttivankien vapauttamista.

21. toukokuuta - Libanon peruuttaa vuoden 1969 Kairon sopimuksen PLO: n kanssa ja kumoaa myös 17. toukokuuta 1983 tehdyn sopimuksen Israelin kanssa.

1. kesäkuuta-Salim al-Hossista tuli pääministeri Rashid Karamin kuoltua pommi-iskussa.

Eri ryhmät ovat hyökänneet Libanonin leireillä olevia pakolaisia ​​vastaan ​​[ITN]

22. syyskuuta - Libanonin parlamentti ei valitse Libanonin pääministerin Amin Gemayelin seuraajaa. Gemayel nimittää kuuden jäsenen väliaikaisen sotilashallituksen, johon kuuluu kolme kristittyä ja kolme muslimia.

Libanonilla on nyt kaksi hallitusta-Salim al-Hoss johtaa muslimihallitusta Länsi-Beirutissa, kun taas kenraali Michel Aoun, Libanonin armeijan ylimmäinen komentaja, hallitsee Beirutin itäosaa.

14. maaliskuuta - Michel Aoun julisti sodan Syyrian armeijalle Libanonissa. Syyrian joukot Libanonin liittoutuneiden tukemana vastaavat piirittämällä Beirutin itäosaa. Aoun perääntyy.

22. lokakuuta - Libanonin kansalliskokous kokoontui Taifissa, Saudi -Arabiassa. Laaditaan kansallisen sovinnon asiakirja, joka siirtää toimeenpanovallan presidentiltä kabinetille. Edellinen 6: 5 -suhde kristittyjen ja muslimien istuimissa kokoonpanossa säädetään siten, että jäsenten välinen tasapaino saavutetaan.

13. lokakuuta - Syyrian ilmahyökkäykset pakottivat Michel Aounin Baabadan presidentinlinnasta.

Libanonin sisällissota päättyy.

24. joulukuuta - Omar Karami johtaa ”kansallisen sovinnon” hallitusta.

Kansallinen kokous määrää, että kaikki miliisit on purettava 30. huhtikuuta mennessä. Kokous sallii Hizbollahin pysyä aktiivisena. SLA kieltäytyy aseista.

22. toukokuuta-Libanon ja Syyria allekirjoittivat Damaskoksessa veljes-, yhteistyö- ja koordinointisopimuksen.

1. heinäkuuta - Libanonin armeija voitti PLO: n Sidonissa. Armeija kohtaa nyt SLA: n ja israelilaiset Jezzinessa, aivan SLA: n niin sanotun turvavyöhykkeen pohjoispuolella.

August 26 – The national assembly grants amnesty for all crimes committed during the civil war. Aoun gets a presidential pardon and heads for exile in France.

February 16 – Sheikh Abbas al-Moussawi, Hezbollah’s secretary-general, is killed when Israeli helicopter shoot at his motorcade near the town of Sidon.

By 17 June, all Western hostages have been released.

August-September – the first elections since 1972 take place in Lebanon.

October 20 – Nabih Berri, leader of Amal, becomes house speaker of the national assembly.

October 31 – Rafiq al-Hariri, a businessman with involvement in reconstruction and real estate, become prime minister.

July 25 – Israel launches Operation Accountability in south Lebanon, in an attempt to crush Hezbollah and the Popular Front for the Liberation of Palestine-General Command (PFLP-GC).

April 11 – Israel launches Operation Grapes of Wrath, bombing Hezbollah bases in southern Lebanon, south Beirut and the Bekaa.

April 18 – Israel shells a UN compound at Qana where Lebanese civilians are seeking cover from the bombing – 106 people die in the attack.

April 26 – A memorandum of understanding is reached, under which Hezbollah and Palestinian fighters agree not to attack civilians in northern Israel, in return for Hezbollah’s right to resist Israel’s occupation of southern Lebanon.

April 1 – Israel’s inner cabinet votes to accept United Nations Security Council resolution 425 of 1978 in return for Lebanese guarantees of security along Israel’s northern border. Lebanon and Syria reject the proposal.

November 24 – Emile Lahoud, head of the Lebanese army, is sworn in as president.

December 4 – Salim al-Hoss becomes prime minister.

June 3 – The SLA withdraws from Jezzine, a town north of the ‘security zone’. It had occupied Jezzine since 1985.

April 18 – Israel releases 13 Lebanese prisoners held without trial for over a decade. It extends the detention of two other prisoners.

May 24 – Israel withdraws its forces from south Lebanon after the collapse of its proxy South Lebanon Army.

May 25 – An annual public holiday – Resistance and Liberation Day – is announced.

October – Rafiq al-Hariri becomes prime minister of Lebanon for the second time.

March – Lebanon starts pumping water from a tributary of the River Jordan to a village on the Lebanon-Israel border. Israel opposes the move.

January – Elie Hobeika, intelligence chief of the right-wing Christian Lebanese Forces militia at the time of the massacres of Palestinians at Sabra and Chatila, is killed in a car bomb blast in Beirut. The blast comes after Hobeika claimed he held tapes and documents challenging Israel’s account of the massacres.

September – Israel criticises a Lebanese plan to divert water from the Wazzani river on the Lebanon-Israel border, and threatens military force.

August – Ali Hussein Saleh, a member of Hezbollah, is killed when a bomb explodes in his car in Beirut. Hezbollah and a government minister blame Israel for the attack.

September – United Nations Security Council resolution 1559 is passed. The resolution calls for the exit of all foreign forces from Lebanon. It is aimed at Syria, whose troops and security personnel remain in the country. The resolution also calls for the disarmament of all Lebanese and non-Lebanese militia.

Parliament extends the presidential mandate of Emile Lahoud by three years. Rafiq al-Hariri, who opposed the extension of Lahoud’s term – resigns as prime minister.

February 14 – Rafiq al-Hariri is killed in a car bomb blast in Beirut. Twenty-one other people die in the blast, including Basil Fleihan, former economy minister.

March 8 – A Hezbollah-organised rally takes place in Beirut, demonstrating support for Syria in answer to widespread anti-Syrian sentiment across Lebanon.

Rafik al-Harriri’s assassination sparked what became known as the Cedar Revolution [EPA]

March 14 – Thousands of people attend a rally at Martyr’s Square in Beirut, demanding ‘the truth’ regarding Hariri’s assassination and calling for an end to Syria’s presence in Lebanon.

April – Omar Karami, the pro-Syrian prime minister, resigns after failing to form a government. Najib Mikati succeeds him.

Syria withdraws its forces from Lebanon, in line with UN Security Council resolution 1559.

June 2 – Samir Kassir, a journalist and critic of Syrian influence, is killed by a car bomb in Beirut.

The March 14 Forces, an alliance led by Saad al-Hariri, son of assassinated Rafiq al-Hariri, wins control of parliament after elections. The new parliament chooses Fouad Siniora, a former minister of finance, as prime minister.

June 21- George Hawi, anti-Syrian former leader of the Lebanese Communist Party, is killed in a car bomb blast.

July – Fouad Sinora, Lebanon’s prime minister, meets Bashar al-Assad, president of Syria. Both countries pledge to rebuild relations.

July 12: Elias Murr, Lebanon’s defence minister, is wounded in a car bombing in a northeast Beirut suburb. One person is killed and nine others are wounded.

September – Four pro-Syrian generals are charged over the assassination of Rafiq al-Hariri.

September 25: May Chidiac, a journalist, is badly wounded by a bomb placed in her car in north Beirut.

December 12 – Gibran Tueni, an MP and editor of the An-Nahar newspaper, is killed in a car bomb in Beirut. Two other people are killed.

February – Demonstrations take place in Beirut in the wake of the publication of cartoons satirising Prophet Muhammad in a Danish newspaper. Denmark’s embassy in Beirut is set on fire.

July – The Islamic Resistance, Hezbollah’s armed wing, captures two Israeli soldiers in a cross-border raid.

Israel launches air- and sea-based attacks on targets in Lebanon. Hundreds of Lebanese civilians are killed and thousands are displaced. Hezbollah launches rockets into northern Israel, killing Israeli civilians.

August – Israeli ground troops enter south Lebanon.

August 14 – A truce between Hezbollah and Israel comes into effect. It brings an end to 34 days of fighting. More than 1,000 Lebanese – mostly civilians – have died, while 159 Israelis – most of them soldiers – have also been killed. Unifil2, a UN peacekeeping force with an expanded mandate, begins to deploy along the Lebanon-Israel border.

September – For the first time in decades, the Lebanese state army begins to deploy its forces along the southern border with Israel.

September 5: Lieutenant-Colonel Samir Shehadeh, an official linked to the inquiry into the Hariri murder, is wounded and four of his bodyguards killed in a blast in south Beirut.

November 21: Pierre Gemayel, Lebanon’s industry minister, and his bodyguard are shot dead in Jdeideh, north of the capital.

December 1 – Hezbollah, Amal and supporters of Michel Aoun, a Christian leader, camp outside the office of Fouad Siniora, the prime minister, in Beirut in an open-ended campaign to topple the government.

January 25 – Aid conference in Paris pledges more than $7.5bn to help Lebanon recover from its 2006 war with Israel.

June 13: Walid Eido, a Sunni MP of the ruling March 14 coalition, is killed a car bomb blast on Beirut’s seafront. Eido’s eldest son Khaled, two bodyguards and six other people are also killed.

September 2 – Lebanese troops seize complete control of Nahr al-Bared camp near the northern city of Tripoli after months of fighting with Fatah al-Islam fighters. More than 420 people, including 168 soldiers, are killed.

September 19: Antoine Ghanem, an MP from the March 14 bloc is killed by a car bomb blast in the Beirut suburb of Sin el-Fil. Five other people, including two of his bodyguards, are killed and more than 50 others are wounded.

November 23 – Emile Lahoud leaves the presidential palace at end of his term without a successor having been elected. The next day, Siniora says his cabinet is assuming executive powers.

December 5 – Nabih Berri, the parliament speaker, says rival Lebanese leaders have agreed on General Michel Sleiman as president, although parliament has yet to elect him.

December 12: A car bomb attack near Beirut kills Brigadier-General Francois al-Hajj and three others, wounding at least seven others.

January 15 – Car bomb in Christian area of Beirut kills at least three people and wounds 16, damages a US embassy car and destroys others.

January 25: Captain Wissam Eid, who was investigating leads on previous assassinations in Lebanon, is killed in a car bomb blast in a Beirut suburb.

Hezbollah, led by Hassan Nasrallah, used armed fighters internally in May 2008 [GALLO/GETTY]

February 12: Imad Moghaniyah, a senior member of Hezbollah’s military and security apparatus, is killed in a car bomb attack in Damascus, the Syrian capital. Hezbollah blames Israel for the attack. Tel Aviv denies involvement.

April 20 – In the Christian town of Zahle, two local officials of the Christian Phalange party, a member of the ruling anti-Syrian coalition, are killed.

April 22 – Parliament fails to hold a session to elect a president, the 18th time it has been unable to hold a vote.

May 6 – Tension between the government and Hezbollah escalates after the cabinet calls the group’s communication network a threat to the country’s sovereignty.

Hezbollah says it is infuriated by government allegations it had spied on Beirut airport and by the cabinet’s decision to fire the head of airport security, who was close to the opposition.

May 7 – About 10 people are wounded as government supporters clash with fighters loyal to the Hezbollah-led opposition in Beirut, who had locked down the capital.

May 8 – Hassan Nasrallah, Hezbollah’s leader, says the government’s decision to dismantle his group’s communication network is an act of aggression.

Gun battles break out in Beirut, leaving several dead and many wounded.

An offer by Saad al-Hariri, the governing coalition leader, to refer the issue to the army, which has stayed neutral, is rejected by Hezbollah.

May 9 – Opposition forces seize control of west Beirut.

May 10 – Fouad Siniora, Lebanon’s prime minister, declares that the government will never declare war on Hezbollah but says the Shia group is trying to stage a coup.

The army rescinds the government’s demands, saying it will reinstate Beirut airport’s head of security and handle the issue of the Hezbollah’s communication network.

The army also calls on the opposition to withdraw its fighters from the streets.

Hezbollah and other groups allied to the opposition begin to pull their forces from Beirut’s streets. The army take over in a neutral security role.

May 10-11 – Pro and anti-government fighters clash overnight in the northern city of Tripoli. The Lebanese army is deployed to restore calm.

May 21 – Government and opposition representatives reach a power-sharing agreement after five days of talks in Qatar.

The Hezbollah-led opposition wins a greater share of seats in the cabinet, giving it an effective veto over any decisions reached by the executive.

Electoral districts in the capital are also recomposed in an effort to make them more representative.

May 25 – Sleiman is elected the new president in line with the Doha pact.

May 28 – Sleiman reappoints Siniora as prime minister at the head of a new unity government.

June 18 – Three people are killed and four others wounded in clashes between pro and anti-government supporters in the Bekaa valley.

June 22 – One person is killed and at least 24 are injured after heavy fighting erupts between pro and anti-government factions in the northern city of Tripoli. The clashes force the Lebanese army to withdraw from the area.

July – Sporadic fighting in Lebanon’s north breaks out between members of the rival Sunni Muslim and Alawite communities.

July 11 – National unity government announced.

September 16 – Rival political factions in Beirut hold first round of national reconciliation talks.

October – Lebanon formalises diplomatic relations with Syria for the first time.

March – UN-backed Special Tribunal for Lebanon to try suspected killers of Rafiq al-Hariri, a former Lebanese prime minister, opens in The Hague, Netherlands.

April 29 – A judge at the Special Tribunal for Lebanon orders Lebanon to release four senior Lebanese generals held since 2005 on suspicion of involvement in Hariri’s killing.


Lebanon's crisis threatens one of its few unifiers, the army

Copyright 2017 The Associated Press. Kaikki oikeudet pidätetään.

File - in this November 22, 2018 file photo, Lebanese army special forces march during a military parade to mark the 74th anniversary of Lebanon's independence from France in downtown Beirut, Lebanon. The currency collapse has wiped out the salaries of the U.S.-backed Lebanese military, placed unprecedented pressure on the army's operational capabilities with some of the highest attrition rates over the past two years, and raised concerns about its ability to continue playing a stabilizing role while sectarian tensions and crime are on the rise. (AP Photo/Hussein Malla, File)

BEIRUT – Since the civil war, through wars with Israel, militant bombings and domestic turmoil, Lebanese have considered their military as an anchor for stability, one of the only institutions standing above the country’s divisions.

But the military is now threatened by Lebanon’s devastating financial collapse, which the World Bank has said is likely to rank as one of the worst the world has seen in the past 150 years.

The economic meltdown is putting unprecedented pressure on the U.S.-backed army’s operational abilities, wiping out soldiers’ salaries and wrecking morale. The deterioration puts at risk one of the few forces unifying Lebanon at a time when sectarian tensions and crime are on the rise amid the population’s deepening poverty.

“Such a decline could be harbinger of the kinds of instability not seen since the last time Lebanon’s political elites gutted or set adrift the Lebanese armed forces, namely in the five years leading up to the 1975-1990 civil war,” said Aram Nerguizian, senior advisor of the Program on Civil-Military Affairs in Arab States at the Carnegie Middle East Center.

The military itself has raised the alarm, unusual for a force that is perhaps unique in the Middle East in that it largely remains outside politics.

Army chief Gen. Joseph Aoun warned in a speech to officers in March that soldiers were “suffering and hungry like the rest of the people.”

He also openly criticized the political leadership, which has been paralyzed by infighting and has done almost nothing to address the crisis. “What are you waiting for? What do you plan to do? We have warned more than once of the dangers of the situation,” he said — a startling comment since army officers are not allowed to make political statements.

A senior army official confirmed to The Associated Press that the economic situation has greatly affected morale. “There is no doubt that there is great resentment among the ranks of the military,” the official said.

The official noted that “many duties are demanded of the military,” including maintaining internal stability. “The leadership is worried over developments in the security situation on the ground and the ability to deal with this issue,” the officer said, speaking on condition of anonymity in line with regulations. Supporting the army is crucial to avoid Lebanon falling into chaos, he added.

France is convening a virtual fundraising conference Thursday seeking emergency aid, after army chief Aoun visited Paris last month pleading for assistance. France warned that Lebanon’s military “may no longer be able to fully implement their missions which are essential to the country’s stability.” The U.S., the army’s largest backer, has pledged to increase aid in 2021.

The military in part counterbalances Hezbollah, the Iranian-backed Shiite faction that boasts a powerful armed force as well as political dominance. Nerguizian warned that degradation of the military would allow Hezbollah to loom even larger -- an outcome few outside Lebanon, particularly in Washington, want to see materialize.

It could also open the door for countries like Russia, China, Iran or Syria to co-opt the force and find ways to influence it.

Gen. Frank McKenzie, the commander of U.S. Central Command said earlier this month that the U.S. is committed to supporting the Lebanese army.

“They’re one of the elements of the Government of Lebanon that actually functions very well, and we believe they should continue to be the sole expression of military power of the state in Lebanon,” he said.

After decades of corruption and mismanagement by the political elite, Lebanon’s economy began to disintegrate in October 2019. The once-thriving banking sector has collapsed, and the currency has lost around 90 percent of its value to the dollar on the black market. More than half the nation h as been plunged into poverty.

Equally hit are the 80,000 members of the military. Before the crisis, an enlisted soldier earned the equivalent of about $800 a month, but that has now dropped to less than $100 per month. Officers’ salaries are higher but have also dropped in value, now about $400 a month.

The army has tightened spending. A year ago, it announced it would stop offering meat in meals given to soldiers on duty. It still offers free medical treatment, but those in the force say the quality and effectiveness has sharply deteriorated.

“Morale is below the ground,” said a 24-year-old soldier who quit the force in March after five years of service.

He said that by the time he left, the 1.2 million Lebanese pounds salary he received was barely enough for food, cigarettes and transportation. He spoke on condition of anonymity, fearing reprisals.

Mohammad Olayan, who retired two years ago after more than 27 years in the military, told The Associated Press that his end-of-service pay has been wiped out by the crash. Instead of a decent retirement, he now must take odd jobs to sustain his 12-year-old twin girls.

“What incentive is there for young soldiers?” hän kysyi. “I sacrificed so much for my country and look how I ended up because of this mafia,” he said, referring to politicians.

Nerguizian said that while overall cases of desertion remain relatively low, the force has seen increased instances of dereliction of duty, high AWOL rates and more moonlighting by personnel to augment salaries.

The last three years have also seen some of the largest attrition rates, with personnel choosing to leave the military, he said. “More worryingly, the force is losing quality officers and noncommissioned officers - the gray matter and capabilities the force has spent more than a decade and a half developing,” Nerguizian added.

After Lebanon’s 15-year civil war broke out in 1975, the army split along sectarian lines. It reunited in the early 1990s under the command of Gen. Emile Lahoud, who later became the president.

Since then, it has become one of the most professional militaries in the Middle East. The U.S. has given it more than $2 billion since 2007, hoping to build a bulwark against Hezbollah’s power — though the aid is far below the around $3 billion a year it gives to Israel’s military.

The military is also one of the few state institutions that enjoy respect among the Lebanese public, in contrast to their politicians, so mired in infighting they haven’t been able to form a government since October.

During anti-government demonstrations that swept the country in late 2019, videos of soldiers overcome by emotion as they confronted protesters were widely shared on social media.

Elias Farhat, a retired Lebanese army general who is currently a researcher in military affairs, said he did not believe the collapse scenario is now possible.

“This is not an army’s crisis but a country’s crisis. In the past there were major security problems that affected the army and led to its disintegration," he said, referring to the civil war.

Associated Press writers Sylvie Corbet in Paris and Lolita C. Baldor in Washington, D.C., contributed reporting.

“That is not the case today.”

Tekijänoikeus 2021 The Associated Press. Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä materiaalia ei saa julkaista, lähettää, kirjoittaa uudelleen tai levittää uudelleen ilman lupaa.


As Lebanon battles crisis, coastal city Batroun thrives on local tourism

BATROUN, Lebanon (Reuters) - While businesses across Lebanon are fighting to survive a monumental economic meltdown, the coastal city of Batroun is thriving as a tourist destination for Lebanese whose summer plans have been scuppered by the crisis and the pandemic.

Crowds stroll along Batroun's streets and visit its historical sites, others sunbathe on beaches and many drink their nights away despite the pandemic and their country's financial crisis dubbed by the World Bank as one of the deepest depressions of modern history.

"Lebanese can't go for tourism abroad anymore," 54-year old restaurant owner Maguy al-Mouhawas said.

"They find that this city embraces them and their children, it treats them like its own, and this is why there's a bigger turnout."

Mouhawas notes that more properties are being rented out or purchased and that more businesses are investing in Batroun, in stark contrast to the large exodus from the capital a little over an hour's drive away.

Lebanon's financial crisis has wiped out jobs, propelled more than half of the population into poverty and slashed 90% of the value of the country's local currency.

Beirut is also still recovering from the aftermath of last year's huge port blast that killed hundreds, injured thousands and destroyed large swathes of the capital.

Back in Batroun, John Bechara, who works for the municipality as a tourist guide, takes visitors on tours of the city's ancient churches, Phoenician sea wall and main monuments.

"My love for Batroun made me look at every stone, every corner and every person I meet in the streets to ask about the history, and this is how I am getting attached to my city more and more," the 54-year-old Bechara said.

On a random weekend or even on summer weekdays, the city's streets, beaches, restaurants, cafes and pubs are full of life.

"This atmosphere was not created overnight. We knew our city is a touristic city par excellence, what you are seeing now is the result of 22 years of work," said the head of Batroun municipality Marcelino al-Hark.

Small businesses and famous brands are multiplying in Batroun, especially in the hospitality and food and beverage sectors. Lebanon has recently eased its coronavirus restrictions and is recording low COVID-19 daily cases.

Many Batroun residents were pleased with the hubbub, but some raised concerns about the growing crowds.

"We love people and we love gatherings, Batroun's people have always been hospitable and generous, but it is the traffic. there have been many problems because of car parking," said 67-year-old retired chef Elias Louka as he walked through his neighbourhood on his way to go fishing.

But Mouhawas, who described Batroun as the "oxygen" of her life, sees nothing but added value.

"Paradise without people is not worth going to," Mouhawas said, quoting an Arabic proverb.

"Fortunately, in this economic situation, our city is thriving so we don't feel the economic and financial burden like others," she said.

(Reporting by Yara Abi Nader Additional reporting by Imad Creidi Editing by Maha El Dahan and Raissa Kasolowsky)


Climate Change Closes In On Lebanon's Iconic Cedar Trees

A cedar tree that burned in a recent wildfire, in the Mishmish forest, Akkar, Lebanon.

Khaled Taleb steps out of his vehicle high on a mountainside in northern Lebanon, and surveys the charred remains of the cedar forest he fought to save. A black carpet of the trees' burned needles crunches underfoot.

Armed with only gardening tools and cloth masks, Taleb and four friends spent the night of Aug. 23 on this mountainside battling a wildfire that swept up from the valley and engulfed this high-altitude woodland of cedars and juniper trees.

"The fear we felt for ourselves was nothing compared to the fear we had for the trees," recalls Taleb, who played under these boughs as a child, and who has worked for their protection since he was 16. Now 29, he runs an ecotourism and conservation group he founded called Akkar Trail.

Khaled Taleb, 29, a conservationist who is the director and founder of Akkar Trail, and his brother Ali Taleb, 22, a botanist, look out over a valley from the site of a recent wildfire which burned a number of cedar trees, in the Mishmish forest. Left: A scorched juniper tree that was burned in a recent wildfire which also burned a number of cedar trees. Right: Khaled Taleb Sam Tarling for NPR piilota kuvateksti

Khaled Taleb, 29, a conservationist who is the director and founder of Akkar Trail, and his brother Ali Taleb, 22, a botanist, look out over a valley from the site of a recent wildfire which burned a number of cedar trees, in the Mishmish forest. Left: A scorched juniper tree that was burned in a recent wildfire which also burned a number of cedar trees. Right: Khaled Taleb

The cedar tree is a source of national pride in Lebanon. Its distinctive silhouette of splayed branches graces the national flag. The forests here have furthered empires, providing Phoenicians with timber for their merchant ships, and early Egyptians with wood for elaborately carved sarcophagi.

But now the very survival of these ancient giants is in question. Scientists say rising temperatures and worsening drought conditions brought about by climate change are driving wildfires in this Middle Eastern country to ever higher altitudes, encroaching upon the mountains where the cedars grow.

Changing weather patterns in Lebanon, defined by its long Mediterranean coastline and mountain ranges, are also upsetting the ecology of the cedar forests. Warming temperatures have spawned infestations of the web-spinning sawfly, which has decimated entire tracts of forest.

Climate scientists predict average annual temperatures in the Middle East to increase by as much as 4 degrees Celsius by the end of the century, compared to the mid-1800s. The changes could mean heatwaves lasting some 200 days per year, with temperatures reaching an unbearable 122 degrees Fahrenheit (50 degrees C) by the end of the century. The projections show prolonged droughts, air pollution from dust storms, and rising sea levels. In order to avoid the worst effects of climate change, the world must keep average temperatures from rising more than 1.5 degrees Celsius, climate scientists say.

"Worst fire season"

The fire that Taleb and his friends fought this summer marked the first time on record that wildfires have reached Lebanon's cedar trees.

Starting in the low plains of Wadi Jhannam or the "Valley of Hell," Taleb says the fire burned through almost 100 acres of woodland, damaging some 100 prized cedar and juniper trees. This might seem slight, but it's a significant area in tiny Lebanon, a country many times smaller than every American state, except Delaware and Rhode Island.

Across Lebanon, wildfires have been more frequent and intense. George Mitri, a scientist and director of the land and natural resources program at the Lebanese University of Balamand, says the fires this year burned through an area seven times larger than the annual average. At one point in October, his team counted 150 wildfires in just 48 hours.

Mitri says the fires reached record altitudes too, burning as high as 6,500 feet above sea level. The fires came within just 7.5 miles of Lebanon's densest cedar forest in the Tannourine Nature Reserve. "This was the worst fire season on record," Mitri says. "It's a national disaster."

Cedar trees in the Tannourine Cedars Forest Nature Reserve, in Tannourine. Sam Tarling for NPR piilota kuvateksti


Helpotus

As in any mountainous region, the physical geography of Lebanon is extremely complex and varied. Landforms, climate, soils, and vegetation undergo some sharp and striking changes within short distances. Four distinct physiographic regions may be distinguished: a narrow coastal plain along the Mediterranean Sea, the Lebanon Mountains (Jabal Lubnān), Al-Biqāʿ (Bekaa) valley, and the Anti-Lebanon and Hermon ranges running parallel to the Lebanese Mountains.

The coastal plain is narrow and discontinuous, almost disappearing in places. It is formed of river-deposited alluvium and marine sediments, which alternate suddenly with rocky beaches and sandy bays, and is generally fertile. In the far north it expands to form the ʿAkkār Plain.

The snowcapped Lebanon Mountains are one of the most prominent features of the country’s landscape. The range, rising steeply from the coast, forms a ridge of limestone and sandstone, cut by narrow and deep gorges. It is approximately 100 miles (160 km) long and varies in width from 6 to 35 miles (10 to 56 km). Its maximum elevation is at Qurnat al- Sawdāʾ (10,131 feet [3,088 metres]) in the north, where the renowned cedars of Lebanon grow in the shadow of the peak. The range then gradually slopes to the south, rising again to a second peak, Jabal Ṣannīn (8,842 feet [2,695 metres]), northeast of Beirut. To the south the range branches westward to form the Shūf Mountains and at its southern reaches gives way to the hills of Galilee, which are lower.

Al-Biqāʿ valley lies between the Lebanon Mountains in the west and the Anti-Lebanon Mountains in the east its fertile soils consist of alluvial deposits from the mountains on either side. The valley, approximately 110 miles (180 km) long and from 6 to 16 miles (10 to 26 km) wide, is part of the great East African Rift System. In the south Al-Biqāʿ becomes hilly and rugged, blending into the foothills of Mount Hermon ( Jabal al-Shaykh) to form the upper Jordan Valley.

The Anti-Lebanon range (Al-Jabal al-Sharqī) starts with a high peak in the north and slopes southward until it is interrupted by Mount Hermon (9,232 feet [2,814 metres]).


Lebanon's civil society holds key to national rehabilitation: ANALYSIS

Our only shot at helping Lebanon rebuild itself is its civil society.

Lebanon’s prime minister and Cabinet resign after protests erupt

It's incredible how Lebanon, such a tiny nation, could have so many big and endemic problems. It's also unfathomable how it has survived this long despite those problems.

Lebanon has seen it all throughout its existence: civil war, terrorism, invasion, occupation, military intervention and political intimidation. Sinä päätät. Yet somehow it has managed to keep going and at times even thrive.

Now, that sense of resilience and ingenuity the Lebanese are so famous for seems to have finally eroded. The country has reached a level of political bankruptcy and economic ruin unseen before in its modern history.

The reasons for this are numerous, but none more compelling than the country's flawed power-sharing arrangement and the failure of its ruling elites to enact necessary political and economic reforms.

Lebanon could have fallen, like it did so catastrophically from 1975 to 1990 -- many years ago. But every time it flirted with collapse, somebody came to the rescue. The Americans, the Europeans or the Arabs all stepped in either separately or collectively at various junctures in Lebanese history to avert the worst in Beirut.

This time, however, help may not be on the way. The Gulf Arab states have other priorities and Paris has had it with the Lebanese politicians' empty promises of reform. The Americans share the French's concerns, but they haven't given up on the country just yet.

There's still some U.S. goodwill toward Lebanon. Also, there's much concern over the probability of another failed state in the Middle East from which Russia, Iran and Sunni terrorists could benefit.

The problem is that Washington's Lebanon policy has no legs. In other words, it doesn't have a reformist domestic political constituency with which to work and help address the country's deep challenges.

The U.S. can keep saying that it supports political and economic reform in Lebanon, but the same sectarian elites who have governed the country for decades have made it crystal clear that they're not even remotely interested in change.

The fact that a nuclear-like explosion, caused by a warehouse filled with explosive material, leveled parts of Beirut and killed 220 people on Aug. 4 of last year went unpunished tells you all you need to know about the rotten and immovable nature of Lebanese politics.

More than 15 years ago, Washington's priority in Lebanon was to kick the Syrian army out of the country. And it succeeded mainly because U.S. interests converged with those of a domestic political force that had led a popular uprising against the hegemony of the odious Syrian regime. U.S. officials knew all along that the so-called March 14 coalition was deeply corrupt, but its anti-Syrian stance at the time was what mattered the most.

Now, the existential battle isn't about malign Syrian influence. It's about national rehabilitation. And that same clique that once called for freedom from Syrian diktat cannot be counted on today because it is as corrupt as ever. Most of its members also accommodate Hezbollah to safeguard their political powers and financial interests.

The only constituency that truly wants a new start in Lebanon is the country's civil society. Its members are the ones who are fed up with the sectarian system. They are the real and only agents of change in Lebanon.

The problem is -- and it's no small one -- that Lebanese civil society is weak in part because of disorganization, but also because the deck has been stacked against it for so long. That said, it's not irredeemable. It needs help, and Washington has every interest in providing it.

Skeptics might caution that the United States shouldn't be in the business of embracing Lebanese civil society because by doing so it would forever cripple it. It's the kiss of death syndrome, the argument goes. The Obama administration was particularly careful not to support peaceful Iranian protestors in 2009 when they rose against the mullahs for fear of tainting them. Sensible minds would agree that was a missed opportunity for Washington.

Let's not make that same mistake in Lebanon. The country has always been a contested space. Hezbollah Secretary General Hassan Nasrallah has had no qualms about flaunting on national television the generous military and financial assistance his party receives from Iran.

We're not talking about picking sides in a civil war here, like we recklessly did in the early 1980s -- a policy that cost us the lives of hundreds of American diplomats and soldiers in multiple terrorist bombings in Beirut.

We're talking about supporting peaceful, vulnerable and secular civilians who long for dignity, justice, accountability and economic opportunity. Surely we can stand behind those ideals. That's exactly what we did in Central and Eastern Europe during the Cold War, which helped us counter Soviet influence in those regions.

It's foolish to keep hoping for the Lebanese political elites to self-reform and thus self-destruct. That's just not going to happen. Our only shot at helping Lebanon rebuild itself is its civil society.

Student movements and independent civic groups are already making progress and recently have defeated their sectarian opponents in university elections. We can smartly amplify their success by more effectively leveraging our economic assistance to the country.


Lebanon again raises price of bread amid crippling crisis

BEIRUT (AP) — Lebanon’s economy ministry on Tuesday raised the price of subsidized bread for the fifth time in a year as the country’s multiple crises worsen with no resolution in sight.

The ministry said the reason behind the latest increase — an 18% hike from the last raise in February — was the central bank's ending of sugar subsidies, which in turn adds to the cost of bread production.

Lebanon is grappling with the worst economic and financial crisis in its modern history — one that the World Bank has said is likely to rank as one of the worst the world has seen in the past 150 years. The currency has lost 90% of its value, breaking a record low earlier this month of 15,500 Lebanese pounds to the dollar on the black market. The official exchange rate remains 1,507 pounds to the dollar.

The World Bank said in a report this month that Lebanon’s gross domestic product is projected to contract 9.5% in 2021, after shrinking by 20.3% in 2020 and 6.7% the year before.

The central bank has been cutting back on financing imports at subsidized dollars, as foreign currency reserves have dropped dangerously low, from $30 billion at the start of the crisis in late 2019, to nearly $15 billion currently. That has prompted merchants to either raise prices or stop imports.

Most Lebanese have seen their purchase power drop and their savings evaporate, and more than half the tiny country's population now lives below the poverty line.

The government in June last year raised the price of flatbread, a staple in Lebanon, by more than 30% — for the first time in a decade. It has since raised the price three times before Tuesday.

The Ministry of Economy says 910 grams (2 pounds) of bread will be sold for 3,250 pounds. It used to be sold for 2,750 pounds before the latest increase.

Lebanon is going through severe shortages in gasoline, medicines — both still subsidized by the state — and other vital products. Electricity cuts last for much of the day and people wait in line for hours to fill up their cars. Shootings and fistfights have broken out at gas stations, leaving several people injured.

One of the reasons behind the gasoline shortage is smuggling to neighboring Syria, which struggles with its own gasoline shortage but where the price is nearly five times that in Lebanon.

A fuel distributors representative, Fadi Abu Shakra, said 140 gas station owners refused to receive gasoline on Tuesday because of the problems they are facing, including threats, blackmail and beatings.

“They they cannot protect themselves,” he said, and called on security forces to protect gas stations, according to state-run National News Agency.


Katso video: Mari-Leen - Tiigri tätoveeringuga tüdruk